Lapland Hotelsin kaupunkihotellien aamiainen sai kunniamaininnan valtakunnallisessa Hungry for Finland -kilpailussa
Tiedote | pe syysk. 17 10:03:00 2021
Lapland Hotels -ketjun kaupunkihotellien aamiainen on huomioitu kunniamaininnalla valtakunnallisessa Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailussa. Kilpailulla rohkaistaan ruokaan ja matkailuun liittyviä verkostoja kehittämään vastuullisuuteen ja paikallisuuteen perustuvaa ruokamatkailutarjontaa. Tänä vuonna kilpailuun osallistui yhteensä 77 tuotetta ja finaalin ylsi 14, joista raati valitsi palkittavat ja kunniamaininnat.
Kunniamainintaa perusteltiin hienolla konseptilla, joka erottuu muista hotelliaamiaisista ja omaleimaisella aamiaistuotteella, joka korostaa paikallisuutta. Perusteluissa mainittiin myös panostus aamiaisen esillepanoon ja Lapin ruokakulttuurin tuominen kaupunkeihin.
Lapland Hotelsin keittiöpäällikkö Tero Mäntykangas on erityisen ilahtunut, että ketjun aamiainen on huomioitu muun muassa asiakaslähtöisyyttä, vastuullisuutta ja paikallisuutta painottavassa kilpailussa. Lapland Hotels on panostanut aamiaistarjonnassa erityisesti siihen, että sekä paikallisuus että lappilaisuus ovat vahvasti läsnä.
– Pyrimme aina siihen, että jokaisella aamiaisella on sopivassa suhteessa näitä molempia. Esimerkiksi Tampereella aamiaisella on tarjolla poromustamakkaraa ja Kuopiossa rautukukkoa. Hungry for Finland -kunniamaininta vahvistaa sen, että tarjoilemme aitoa, mielenkiintoista ja uskottavaa aamiaistuotetta.
Hyvä aamiainen saa asiakkaat palaamaan takaisin
Mäntykankaan mukaan aamiainen on aina ollut Lapland Hotelsille yhtä merkittävä ateria kuin illallinenkin.
– Jos onnistumme vakuuttamaan vieraamme aamiaisella, he todennäköisesti haluavat syödä hotellin ravintolassa myös illalla. Hyvä aamiainen saa ihmiset yöpymään meillä myös seuraavalla kerralla. Kesällä teettämämme tutkimuksen* mukaan asiakkaat, jotka ovat matkanneet kotimaassa, näkivät, että Lapland Hotels on muun muassa ammattitaitoinen ja meillä on hyvä aamiainen – nämä ominaisuudet korostuivat huomattavasti.
Keittiöpäällikkö on huomannut, että aamiaisen arvostus on nousussa, ja se on yksi Lapland Hotelsin kaupunkihotellien myydyimpiä ruokatuotteita.
– Aamiaiselle tullaan viettämään yhteistä aikaa, kokoustamaan tai treffeille. Se on elämys, jolta ihmiset odottavat nykyään paljon. Me olemme tehneet omasta aamiaisestamme erityisen tuomalla sinne maistuvan ja persoonallisen valikoiman, kiinnittämällä huomiota todella hyvään palveluun sekä ripauksella Lapin mystiikkaa.
Laatu määrän edellä.
Lapland Hotelsin aamiaisella panostetaan ennen kaikkea laatuun. Myös vastuullisuus on huomioitu. Esimerkiksi kahvit tarjoillaan pöytiin pienissä kannuissa, minkä ansiosta hävikkiä jää vähemmän ja kahvin ja teen aiheuttama hiilijalanjälki pienenee. Aamiaisella hyödynnetään myös osterivinokkaita, jotka ketjun yhteistyökumppanina toimiva Helsieni kasvattaa Bulevardi-hotellin käytetyistä kahvinporoista.
– Pyrimme koko ajan vähentämään aamiaiselta jäänyttä hävikkiä – se on konkreettinen vastuullisuusteko, jossa voimme aina parantaa. Käyttämämme Pentikin astiat ovat paitsi kauniita, mutta myös fiksun kokoisia, jolloin vieraat voivat ottaa ruokaa alkuun vähemmän ja mieluummin santsata. Myös esimerkiksi tarjoilemamme munakkaat ovat kompaktin kokoisia, jolloin voi maistella useita annoksia, Mäntykangas pohtii.
Kuvia Lapland Hotelsin aamiaiselta löytyy kuvapankista (https://www.laplandhotels.com/FI/lapland-hotels-oy/uutishuone/kuvapankki.html)
Käyttäjätunnus: media
Salasana: bank
Hungry for Finland –kilpailu järjestettiin tänä vuonna neljättä kertaa. Kilpailun tavoitteena on vahvistaa elämyksellisen ruokamatkailun tuotteistamista Suomessa, etsiä ruokamatkailun kärkituotteita ja vahvistaa aitoa yhteistyötä.
*Kvantitatiivinen online-paneelitutkimus, N=235, kohderyhmänä 16–70 -vuotiaat suomalaiset.
Lapland Hotels on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, jonka yhdeksästoista hotelli aukeaa Tampereen UROS LIVE -areenan yhteyteen loppuvuodesta. Ketjulla on tällä hetkellä yhteensä 2 300 huonetta ja huoneistoa sekä 9 800 ravintolapaikkaa ympäri Suomea; Ylläksellä, Levillä, Saariselällä, Rovaniemellä, Oloksella, Luostolla, Kilpisjärvellä, Pallaksella ja Hetassa sekä Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Lisäksi hotelliketjulla on hiihtokeskustoimintaa Ylläksellä, Luostolla, Oloksella, Pallaksella ja Rovaniemellä. Konserniin kuuluu myös Pohjoismaiden suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris.
<< Lisää tiedotteita