Lapland Hotelsin palkitut ammattilaiset ovat nostaneet hotelliravintolat entistä kovemmalle tasolle
Tiedote | ma toukok. 02 08:43:00 2022
Lapland Hotelsin kaupunkihotellien henkilöstö ja ravintolat ovat kuluvan kevään aikana saaneet monia alan palkintoja ja huomionosoituksia. Hotelliketju on jo vuosia kehittänyt omaa, tunnistettavaa ruokafilosofiaansa sekä panostanut ruokatuotteeseen ja henkilöstön osaamiseen. Lapland Hotels on pitkäjänteisellä työllään onnistunut nostamaan hotelliravintoloiden arvostusta ja tasoa niin Suomessa kuin maailmalla.
Kirkkaimman kilpailumenestyksen tänä keväänä pokkasi Lapland Hotels Bulevardin Kultá Kitchen & Barin keittiössä Helsingissä työskentelevä Otto Hietamies, joka voitti nuorten kokkien Suomen mestaruuden Chaîne des Rôtisseurs -järjestön järjestämässä kilpailussa maaliskuussa. Hän lähtee edustamaan Suomea kansainväliseen Jeunes Chefs Rôtisseurs Competition 2022 -kilpailuun Meksikoon. Huhtikuussa Kultá Kitchen and Bar oli puolestaan edustettuna Vuoden ravintolapäällikkö -kilpailussa, kun sen ravintolapäällikkö Riikka Tenhunen edusti Lapland Hotelsia kovatasoisessa finaalissa.
Kultá Kitchen & Bar on niittänyt myös muuta kansainvälistä arvostusta. Gastronominen järjestö La Chaîne des Rôtisseurs myönsi maaliskuussa Kultá Kitchenille Rôtisseurs-kilven, joka on merkki ruoan, raaka-aineiden ja palvelun korkeasta tasosta. Ravintola sai tunnustusta erityisesti siitä, että se muuttaa mielikuvaa hotelliravintoloista.
– Kultá Kitchen & Bar edustaa hienosti hotelliravintoloita, jotka muuttavat käsityksiämme niiden toiminnasta. Ravintola erottuu hienosti huolellisilla raaka-ainevalinnoilla ja ruoan laadukkaalla valmistuksella ja esillepanon estetiikalla, unohtamatta ja korostamatta makuja, perusteli uutta kilpiravintolaa Helsingin La Chaîne des Rôtisseurs -vouti Vesa Loponen.
Kokkien SM-kisojen semifinalistit Tampereen ravintola Saivosta
Myös muun muassa Tampereen Lapland Hotels Arenan ravintola Saivon keittiöstä löytyy huippuammattilaisia. Toukokuussa järjestettävissä kokkien SM-kilpailujen semifinaaleissa ovat mukana Saivo-ravintolan Kim Slotte ja Tomi Kuivasniemi.
Lapland Hotels satsaa tasapuolisesti jokaisen ruokatuotteensa korkeaan laatuun. Niin aamupalan kuin illallismenujenkin suunnitteluun ja kehitykseen panostetaan pieteetillä. Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta iloitsee henkilökunnan halusta kehittyä ammattilaisina.
– Olen ylpeä ammattilaistamme menestyksestä näissä arvostetuissa kilpailuissa. Otto, Riikka, Tomi ja Kim ovat näyttäneet henkilökohtaista esimerkkiä siitä, mitä yksi arvoistamme, into kehittyä, parhaimmillaan merkitsee. Meillähän on aiempina vuosina ollut jo useita muitakin menestyjiä, ja nyt uudet osaajat jatkavat tätä perinnettä. Kiitos keittiöpäälliköllemme Tero Mäntykankaalle ja muille asianosaisille polun avaamisesta ja henkilökohtaiseen kehittymiseen kannustamisesta, sanoo Vuorentausta.
Lisätiedot medialle: Ari Vuorentausta, CEO, Lapland Hotels, p. 0400 419 896, ari.vuorentausta@laplandhotels.fi