Onnen Viipaleet

Kesä- ja syksy on Lapissa keittiöiden kulta aikaa!

Takaisin edelliselle sivulle

Heinänkorsi suussa mökillä Kärsämäellä

Tilasin Lapin Kansan, täytin jää- ja viinikaapin, ostin kahvikoneeseen papuja, siitä tietää että meikällä alkaa loma! Aina se menee niin pirun nopiasti.


Golfia, mökkeilyä, jalkapalloa, grillailua eipä sitä Lapin-ukko muuta tarvi. Lapissa palmut huojui ja arska paisto. Ehkä yksi kesän makoisimmista hetkistä oli, kun sain maistaa tuoretta lappilaista parsaa. Ehkä jo ensi kesänä saadaan isompia määriä.

Ihan rötvätessä kesä ei kuitenkaan menny. Anneli Tahvosen puutarhalla ollaan oltu apuna puutarhatöissä, jossa kasvatetaan Lapland Hotelsille versoja ja juureksia. Tehtiin muutama jakso MTV3:n aamulähetyksiä. Syksyllä jatketaan lappilaisten raaka-aineiden kanssa, joten olokaapa aamuisin hereillä.

Kesä ja syksy on meidän keittiöille tärkiää aikaa. Silloin varastoidaan suurin osa luonnon antimista. Sienet, marjat, yrtit ja jäkälät kerätään, pakataan ja kuivataan.

Kesällä on hyvä aika miettiä tulevaa kautta. Heinänkorsi suussa mökillä Kärsämäellä mietiskelin, että onpa aika makia lähteä uuteen kauteen, kun keittiöhenkilökunta pysyy ennallaan. Näin pystyy keskittymään tärkeimpään, eli ruokatuotteen kehittämiseen. Aitojen makujen päivälliskonsepti on tikissä ja viimeistä viilausta vaille valamis. Joten nyt rinta rottingilla pystyn sanomaan että päivällisbuffa on huippuhyvä.

Päivällinen on Lapland Hotelsin tärkeimpiä tuoteita, joten se on tärkeä olla tikissä. Nyt on makuja Lapista, Jäämerestä, Suomesta ja ripaus kansainvälisyyttäkin listoilla. Syksyä kohti poronlihat, kalat ja muu riista varastoidaan. Mitä ruhonosia, pakkausmuotoja ja riistaa kukin ravintola käyttää. Syksyn mittaan mennään pientiloille tutustumaan ja niistä tulee makeita tarinoita blogiin. Joten kumisaappaat jalakaan ja mettään!  

Värikästä syksyä
-Tero-   

Poronkieli ja piparjuurikerma Ohje 4:lle

2 kpl                    poronkieliä
1 kpl                    sipulia
1 kpl                    porkkana
3 kpl                    laakerinlehtiä
6 kpl                    maustepippuria
5 kpl                    tähtianista
4 kpl                    kanelitankoa
1 dl                      kermaa 
1 tl                       piparjuuritahnaa
vesi, suola

Huuhtele poronkielet vedellä. Laita kielet kylmään veteen kattilaan. Kun vesi alkaa kiehumaan kuori vaahto, lisää mausteet ja juurekset. Keitä 2 tuntia ja kuori kielestä nahka pois. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää piparjuuri ja suola. 
Leikkaa kielet pitkittäin siivuiksi ja kokoa annos esille.

Reseptit Tero Mäntykangas