Kuorma kerrallaan

Blogin etusivulle

Totta vai tarua? -kilpailu

Lue Rinnemiehen tarina – vastaa kysymykseen ja voita!

Osallistu kilpailuun

Elettiin vuotta 2005 ja Rinnemies istui Lynxinsä päällä Ylläksen 718 metriä korkealla huipulla ja ihaili ympärillä avautuvaa tunturimaisemaa. Näky oli aina yhtä sykähdyttävä, mutta varsinkin tällaisessa kaamosajan salaperäisen sinisessä hämyssä se sai Rinnemiehen sydämen läpättämään normaalia tiuhempaan. Naapurikeskus Levin rinnevalot näkyivät tummenevassa iltapäivässä todella selvästi. Rinnemies oli ollut edellisenä talvena seuraamassa Levin Maailman Cup- kisoja, joten hän tiesi, että Black -rinteen valoissa riitti kyllä tehoa. Hyvä oli siellä Poutiaisen ja muiden huippulaskijoiden kurvejaan kaarella tv-kameroiden ristitulessa.

Levin rinnevaloja tuijotellessa Rinnemiehen niskaa alkoi kuitenkin kivistää, kun oli katsellut alaviistoon niin pitkään. Niinpä hän kohotti leukaansa ja venytteli niskaansa. Siinä kypärän suojaamaa pääkoppaa ylhäällä vatkatessaan hän yhtäkkiä jäykistyi liikkumattomaksi. Kuruhissin ylävalvomokopin päällä istuva Kuukkeli tiiraili jäykkänä jöpöttävää Rinnemiestä tovin ja rohkaistui sitten pyrähtämään ilmaan ja laskeutumaan tämän kypärän päälle. Se kumartui ihmetellen katsomaan kypärän pleksin läpi ja näki kauhistuksesta paikalleen jämähtäneet Rinnemiehen silmät. Kuukkeli nosti päätänsä ja tähyili levottomana pohjoiseen Rinnemiehen katseen suuntaan. Tuollaisia silmiä se oli tottunut näkemään vain jäniksillä, jotka olivat jääneet tukkirekan alle ja makasivat raatoina tienpenkassa.

Älykkäänä lintuna kuukkeli katsoi viisaammaksi poistua vaaravyöhykkeeltä kaiken varalta ja siivet päristen se kohosi kypärän katolta lentoon. Silloin Rinnemies heräsi transsistaan, täräytti kädet täristen Lynxin moottorin päälle ja huristeli kohti Ylläs-Ski:n hissien pääala-asemaa housunlahkeet ajoviimassa lepattaen. Huoltohallissa hän ryntäsi toimistoonsa ja kaiveli kiihtymyksestä ankarasti puuskuttaen kartan esiin. Etusormi liukui karttalehdellä hetken kohdettansa etsien, kunnes sitten pysähtyi vavisten paikalleen. Rinnemies ei ollut kauhistunut suotta. Kyllä yksi huippu - pahus soikoon - kohosi kuin kohosikin Ylläksen huippua korkeammalle! Ylläs ei siis ollutkaan kulma-kunnan kunkku, herra ja hidalgo, niin kuin hän oli aina kuvitellut. Rinnemiehen hartiat lysähtivät voimattomina kasaan ja kypärän etuosa kopsahti pöydänkanteen. Kypärän silmäaukosta vierähti kyynel karttalehdelle peittäen alleen tekstin: Pallas 807 metriä.

Rinnemies ei ollut kuitenkaan niitä miehiä, jotka jäävät ikuisiksi ajoiksi surkeuteensa rypemään. Pian kypärä nousi pöydän päältä ja hänen kasvoiltaan kuvastui tiukka ja päättäväinen ilme. Suunnitelma näet alkoi muhia Rinnemiehen aivoissa. Hän piirteli lehtiöön kuvioita ja teki lasku-koneellaan lukemattomia laskutoimituksia. Lopulta hän nojasi työnsä tehneen näköisenä työtuolin selkänojaan ja katsoi silmät sirrissä unelmoiden tulevaisuuteen. Tämä ei jää tähän ja peliä ei ole vielä pelattu, Rinnemies uhosi tyytyväisyyttään hykerrellen.

Myöhemmin illalla Jounin kaupalla vähän ihmeteltiin kun joku halusi ostaa kottikärryt ja pisto-lapion keskellä joulukuuta. Varastosta sellaiset kuitenkin löytyivät ja Rinnemies pääsi seuraavana aamuna aloittamaan laskutoimituksiensa mukaan vuosikymmeniä kestävän urakkansa.

Nyt kuusi vuotta myöhemmin ihmetellään, että miten Ylläksen huippu kohoaakin nykyisin 719 metrin korkeudelle? Metri on tullut siis jostain lisää. Vain Rinnemies on tiennyt totuuden. Maalla lastatun kottikärryjen pukkaaminen Digitan huoltotietä pitkin Ylläksen huipulle on kovaa hommaa ja siinä hiki virtaa. Huipulla työ kuitenkin aina palkitaan. Vapise Pallas, täältä tullaan kuorma kerrallaan, hän jupisee joka kerta kipatessaan kottikärryjen lastia ja katsoo vihaisesti pohjoiseen.

Varaa lomasi lappiin

Liitty Lappi Klubiin tai päivitä profiilitietosi - osallistut 3 vrk:n Lapin loman arvontaan Kesäkisassamme!