Keväinen lintujahti

Blogin etusivulle

Totta vai tarua? -kilpailu

Lue Rinnemiehen tarina – vastaa kysymykseen ja voita!

Osallistu kilpailuun

Rinnemies höristeli korviaan istuessaan yhtenä huhtikuisena aamuna Y1 Service Centerin terassilla.  Hiihtokeskuksen työntekijät olivat joukolla siirtyneet taukohuoneestaan ulos nauttimaan aamukahviaan kevätauringon lämpöön.  Alalompolo ja Välilompolo kuuluivat puhuvan viereisessä pöydässä jotain kevätpyynnistä, mutta Rinnemies ei ollut aivan varma, oliko hän kuullut oikein mitä otusta aiottiin metsästää. Siksipä hän kallisti vaivihkaa päätänsä kollegoitaan kohti ja yritti kuunnella niin tarkkaan kuin vain kypärän suojaamilla korvillaan kykeni. Ihan kaikkea ei Rinnemies vieläkään saanut selvää, mutta sen verran kuitenkin, että hän pääsi suurin piirtein kärryille miesten puheista ja aikeista.

Alalompolo ja Välilompolo olivat jo samana iltana lähdössä kevätpyyntiin. Poikamiesten on helppo harrastaa kun ei ole vaimo kotitöitä jakamassa, ajatteli Rinnemies kuunnellessaan kuinka miehet värikkäin ja innostunein sanankääntein suunnittelivat kevätjahtiaan. Hän ei itse ollut käynyt metsällä vuosikausiin ja miesten poikamainen ilo illan suunnitelmista tarttui hetkessä häneenkin. Hiukan Rinnemiestä ihmetytti jahdin kohde, sillä hän ei tuntenut ollenkaan miesten useaan kertaan mainitsemaa outoa lintulajia.  Varsinkin Välilompolo puhui karvakuukkelista kuitenkin niin unelmoiden ja hekumoivan nautinnollisesti, että Rinnemiehelle herahti vesi kielelle ja hän vakuuttui sen olevan aivan erityisen mehukasta ja herkullista. Se oli nimestä päätellen todella arktisiin olosuhteisiin evoluution muokkaama tavallisen kuukkelin rehevämpitöyhtöinen sisarlaji, Rinnemies päätteli vaivaamatta asialla päätänsä sen enempää. Hänkin halusi nauttia tuota selvästi niin ihanaa karvakuukkelia illan päätteeksi ja kääntyi kysymään muitta mutkitta kollegoiltaan lupaa päästä mukaan kevätjahtiin.

Alalompolo ja Välilompolo yllättyivät ensin Rinnemiehen pyynnöstä, mutta sitten he innostuivat ajatuksesta. Olihan toki kolmistaan aina mukavampi lähteä jahtiin ja saalista kuulemma riitti näin Vapun tienoilla ihan hyvin kaikille kolmellekin miehelle. Ennen kuin he erkanivat kuka millekin taholle aamun töihinsä, ehtivät he sopia tapaavansa Pirtukirkon aulabaarissa klo 20.00. 

Kerrankin Rinnemies lähti töistä tasan silloin kun hissit suljettiin. Kotona hän juoksi heti kirjahyllylle ja kaiveli pölyttyneen lintukirjan esiin alimmalta hyllyltä. Kuukkeli löytyi lyhyen etsimisen jälkeen, mutta karvakuukkelista ei ihme kumma mainittu sanaakaan. Rinnemiestä tämä harmitti, koska hän ei ollut tullut kysyneeksi, että pitikö ottaa aseeksi haulikko vai pienoiskivääri? Pitkän harkinnan jälkeen hän lopulta päätyi pienoiskivääriin, sillä hän muisteli Alalompolon puhuneen karvakuukkelista siihen malliin, että sen jahtaaminen vaati taitoa, kärsivällisyyttä ja ehkä montakin yritystä. Selkeästi oli arka ja vaikeasti saatava otus tämä karvakuukkeli, joten parempi oli päästä sihtaamaan sitä kiväärillä jo kauempaa.

Tasan klo 20.00 Rinnemies asteli Pirtukirkon aulabaariin piukeaksi jääneet maastovaatteet päällä, Kontion kumisaappaat jalassa, vanha selkäreppu yhdellä ja pienoiskivääri toisella olalla roikkuen. Hän antoi katseensa kiertää baarissa, mutta yhtään toista metsästysasuista miestä ei vielä näkynyt. Baaritiskin vieressä seisoi selät Rinnemieheen päin vain kaksi suoriin housuihin ja kiiltäviin laakerikenkiin pukeutunutta miestä, jotka märät hiukset taakse kammattuina naurattivat ympärillä parveilevia neitokaisia.  Molemmat miehet kääntyivät hieman kohottaessaan tuoppinsa ylös kilistelläkseen niitä yhteen mellevin katsein toisiaan tirrottaen. Rinnemies hätkähti tunnistaessaan miehet ja häntä pisteli niin pahasti vihaksi, että hän kääntyi heti niiltä seisomiltaan ja marssi saappaat äänekkäästi louskuen takaisin Äkäshotellin pihalle. 

Pitihän se arvata! Karvakuukkelin metsästys oli Alalompololta ja Välilompololta unohtunut Pirtukirkon houkutuksissa sen siliän tein ja molemmat vain elvistelivät rippipuvut yllään ja suavea hiuksissaan etelän tyttöjen edessä kuin metsot soitimellaan. Rinnemies ei kerta kaikkiaan voinut käsittää, että joku voi livetä siitä mitä oli sovittu. Kyllä pohjolan miehen sanaan oli aina ennen pystynyt luottamaan. Kiukusta pihisten hän paineli yksikseen kohti Äkäslompolojärven takana siintäviä loputtomia jänkiä ja metsämaita.

 

Koko illan ja valoisan Vappuyön Rinnemies hiippaili ase tanassa metsissä, näreiköissä, jängillä ja jopa tuntureilla, mutta yhtä ainoaa karvakuukkelia hän ei onnistunut näkemään. Ei edes vilaukselta.

Varaa lomasi lappiin

Liitty Lappi Klubiin tai päivitä profiilitietosi - osallistut 3 vrk:n Lapin loman arvontaan Kesäkisassamme!