Tervetuloa varaamaan ikimuistoinen loma Lappiin

Arveluttavaa puuhaa naapuritunturissa

Blogin etusivulle

Totta vai tarua? -kilpailu

Lue Rinnemiehen tarina – vastaa kysymykseen ja voita!

Osallistu kilpailuun

Ruska oli komeimmillaan Rinnemiehen saadessa pomoltaan mieluisan komennuksen lähteä noutamaan uusia lumetusletkuja Leviltä, jossa hän ei ollut vieraillut lumettomana aikana miesmuistiin. Matka naapuritunturiin kulki upeissa syksyn väreissä kylpevän maiseman halki ja Rinnemies mietti ties monennenko kerran, kuinka onnekas hän olikaan saadessaan elää sellaisella seudulla.

Perillä Rinnemies hakeutui paikallisen rinnepäällikön toimistolle, josta sai ajo-ohjeet Ounasjoen rantamaisemissa sijaitsevalle lumetuspumppaamolle. Pumppaamolle menevä tie kulki tunturin pohjoislaitaa seuraten kohti Ounasjokea ja hämmästyksekseen Rinnemies huomasi, kuinka siinä, jossa ennen oli ollut upottavan vetistä, ruskeana höllyävää suota, olikin nyt silmänkantamattomiin vihreänä auringon valossa loistavaa nurmikenttää. Nurmikko oli taiten ja huolellisesti hoidettua ja Rinnemiehelle iski mustanpuhuva kateus siitä, että kylläpä oli Sirkankyläläisillä varallisuus sitten viime näkemän noussut melkoisesti, kun kaikilla taloilla tuntui olevan hehtaarien kokoiset nurmikot takapihoillaan.

Pumppaamon pihalla alkoi Levin kollegan kanssa lumetusletkukerien lastaus pakettiautoon, mutta työ keskeytyi sillä silmänräpäyksellä, kun Rinnemies jäi ihmeissään ja vähän arkanakin tuijottamaan läheiselle viheraukiolle. Kollega huomasi Rinnemiehen jännittyneen ilmeen jääden hänkin seuraamaan ohi kävelevää neljän hengen värikästä miesryhmää. Hiljaisina ja vakavina seisten nämä pohjolan jäyhät rinnemiehet katselivat kuinka ruudullisiin housuihin, koreisiin kenkiin, naurettaviin hattuihin ja kirkuvan kirjaviin paitoihin sonnustautuneet korstot etenivät verkkaisesti nurmiaukiolla pieniä kärryjä edessään pukaten pahantuulisen näköisinä.

Rinnemies oli nähnyt monessakin rikoselokuvassa tuon tapaisia ilmestyksiä ja oli siksi varma, että miesten täytyi olla joko sutenöörejä tai huumediilereitä, sillä noin koreilevasti ja keikarimaisesti ei kukaan normaali ihminen kyllä itseään pukenut! Hän sai nikotellen kysyttyä kollegaltaan, että miten ihmeessä noiden annettiin kulkea ilman poliisivartiota, mutta tämä rauhoitteli, että eivät ne olleet ulkonäöstään ja arveluttavista puuhistaan huolimatta ollenkaan vaarallisia. Niitä oli täällä kesäisin paljon ja niihin oli jo Sirkankylässä totuttu. Tosin kollega heti perään myönsi, että nykyisin oli paikallisilla tapana lukita ulko-ovet myös päivisin - ihan vain varmuuden varalta.

Rinnemies empi hetken, mutta uteliaisuus voitti pelon, ja lähti seuraamaan epäilyttävää joukkoa turvallisen välimatkan päästä. Paksun männynrungon takaa Rinnemies sitten kurkki, kuinka miehet pysähtyivät pienen korotetun nurmitasanteen ääreen touhuamaan jotain pikkukärryjensä yllä. Köriläät olivat niin synkeän näköisiä, että kun Rinnemies näki heidän vetelevän nahkahanskoja käsiinsä ja kaivelevan kärryistä kouriinsa pitkiä kepakoita, hän säikähti ollen varma, että nyt alkoi tulla ruumiita! Keppien päässä kun näytti vielä killuvan vähintäänkin käristyspannun kokoiset mollukat, jotka varmasti tekisivät rumaa jälkeä sutenöörin takakaljuun osuessaan. Tämä siis oli kuin olikin selkeästi joku rikollisjoukkioiden välienselvittely, Rinnemies arveli sulkien silmänsä kauhistuksesta kun gangsterit alkoivat viuhtoa kepeillään.

Pian huiskinnan äänet lakkasivat ja Rinnemies kurkisti varovasti puun takaa pahinta peläten. Kaikki konnat olivat kuitenkin edelleen pystyssä ja nyt oli jo ihan rauhallista. Kolme rikollista seisoi nurmitasanteen takareunalla asennossa kuin rikospoliisin tunnistusrivissä ja seurasivat, kuinka yksi rosvo asetteli pientä valkoista palloa tikunnokkaan. Sitten tämä nousi, huitoi vielä pari kertaa kepillään ilmaan ja jäi sen jälkeen minuuttikaupaksi seisoa tönöttämään pallon eteen keppiinsä nojaten. Rivissä seisovat muut kelmitkin tuntuivat pidättävän henkeään. Tunnelma oli jotenkin niin harras, että se sai Rinnemiehen päättelemään, jotta ehkä kyseessä sittenkin oli jokin pakanallinen uskonlahko, joka harjoitti uskoaan siihen kuuluvin kummallisin menoin?

Rinnemies ehti jo luulla ukon - joka luultavasti oli lahkon ylipappi - vaipuneen transsiin seisaalleen, mutta viimein kepakko heilahti jälleen ja valkoinen pikkupallo lähti kauhean riuhtaisun saattelemana lentoon. Komeasti kaartaen se lensikin ilman halki kohti vihreänä kukoistavan nurmikentän vieressä kasvavaa synkeätä korpikuusikkoa. Ylipappi ja rivissä seisovat seurakuntalaiset tapittivat kaula pitkällä pallon kulkua ja sitten yhtäkkiä jokaisen kaulasuonet pullistuivat, neljä suuta aukesi apposelleen ja ilmaan kajahti korvia raastava kuorohuuto: FOOOOOOOOOOOOOOOR!!!

Silloin alkoi sellainen kuhina Levitunturin juurella, jonka moista Rinnemies ei ollut nähnyt sitten lapsuuden, kun oli tullut törkittyä kepillä kusiaispesään. Nyt hän huomasi noita koreileviin asuihin pukeutuneita joukkioita olevan näemmä siellä täällä jokaisen etsiessä parhaillaan suojapaikkaa mistä parhaiten ja nopeimmin taisi. Kyllä tässä varmaan sittenkin oli jonkinlainen jengisota käynnissä, sillä ilmeisesti tarkoituksena oli osua tuolla valkoisella pallolla vastustajajengiläisiin? Tämä teoria saikin heti vahvistusta, sillä kun ensimmäinen lyöjä ei näemmä osunut kehenkään, niin sitten yritti heti seuraava. Taaskaan ei tullut osumaa, vaan pallo lensi iloisesti pomppien lähimpään lammikkoon ja polskahdus kuului Rinnemiehen korviin saakka. Jokainen jengiläinen yritti vuorollaan ja jokainen lyönti päättyi hirveään sotahuutoon, mutta osumaa ei vain tullut. Välillä vastustajatkin tulittivat takaisin, mutta hyvin ehtivät Rinnemiehen seuraamat jengiläiset väistämään, sillä tappioilta vältyttiin.

Katusotureiden matka jatkui neljännen lyönnin jälkeen ja viereisellä aukealla tuli toinen jengi vastaan. No nyt alkaa verinen lähitaistelu, Rinnemies ehti parahtaa, mutta hänen ihmeekseen mailat eivät alkaneetkaan heilua, vaan kohtaavat joukkiot tervehtivätkin toisiaan kohteliaasti hattujaan kohottaen. Siinä meni se teoria jengisodasta, Rinnemies ajatteli helpottuneena, mutta pettyneenä, kun ei edelläänkään ymmärtänyt mistä oli kyse.

Rinnemies seurasi joukkiota koko pitkän iltapäivän pannen hämmästyksekseen merkille, että suurimmaksi osaksi aikaa kuljettiin pitkin metsiä, hiekkakuoppia ja vesialtaiden rantapusikkoja, vaikka helpointa olisi ollut tallustaa hyvin hoidettuja ja aukeita nurmikenttiä pitkin. Hän yritti katseellaan etsiä, että olikohan jossain ”älä tallaa nurmikoita” - kylttejä, mutta sellaisia ei näkynyt. Vaikka miehet olivat enimmäkseen synkeän ja kiukkuisen näköisiä jokaisen lyönnin jälkeen, niin joskus myös ilo loisti hetken jonkun kasvoilla ja niistä oli myös luettavissa jonkinlainen toivonpilkahdus kaiken sen kurjuuden keskellä. Rinnemiehestä alkoi tuntua, että jotenkin nuo äijärievut näyttivät kuitenkin - ihme ja kumma - nauttivan arveluttavista puuhistaan.

Tästä huolimatta touhu oli niin epätoivoisen näköistä, että Rinnemiehelle iski sääli miehiä kohtaan, kun hän ajatteli näkemäänsä paluumatkalla Ylläkselle. Vaikka hän ei edelleenkään ymmärtänyt täysin, mistä oli ollut kyse, niin se oli ainakin varmaa, että hänen näkemänsä onnettomat olivat aivan selkeästi elämässään vähempiosaisten joukkoon jääneitä. Heillähän ei näyttänyt olevan varaa asiallisiin vaatteisiin - nahkahanskatkin oli pystytty hankkimaan vain toiseen käteen - ja lisäksi niitä halvan näköisiä pikkupalloja etsittiin metsistä minuuttitolkulla tai ongittiin lammikoista koko porukan voimin, kun ei pystytty ostamaan tilalle uusia. Tämä ei tietenkään ollut ihme, sillä yhdelläkään ei nähtävästi ollut töitä, kun kerran ehtivät keskellä arkipäivää moisiin höpöhommiin. Häpeissään he sitten välttelivät aukioita ja kulkivat piilossa pitkin synkkiä metsiä, ettei vaan normaalit ihmiset nähneet heitä.

Yksi asia Rinnemiestä säälitti kaikkein eniten ja se vaivasi häntä vielä nukkumaan mennessäkin. Kaikkien vastoinkäymisten huipuksi jokainen kärsi vaikeasta näkövammasta, sillä vaikka se hohtavan valkoinen pallo oli ollut siinä tikun nokassa niin selkeästi näkyvillä, niin joka ukko oli poikkeuksetta lyönyt vähintäänkin pari hutia aivan pallon vierestä, ennen kuin oli vihdoin ja viimein osunut. Voi niitä miesparkoja!

Rinnemies

Osallistu kilpailuun blogin etusivulla »