Tervetuloa varaamaan ikimuistoinen loma Lappiin

Rutiinivoitolla talvikausi pakettiin

Blogin etusivulle

Terkkuja Rollosta!

Aika rutiinivoitolla saatiin tämä meikäläiselle kolmastoista talvikausi pakettiin Lapland Hotelsin keittiöissä. Kun 10 Hotellia ja 4 rinneravintolaa sulkee ovensa niin siinä saa olla aika taikurin luonnetta. Henkilökunta lomille, kaapit tyhjiksi ja hip hei grillit kuumiksi.

Meillä on ollut värikäs ja haastava kausi. Taantumaa, lakkoja ja tuhkapilviä. Kauppaa jäi tekemättä paljon näiden asioiden takia mutta toisen onni on toinen epäonni. 

Kun yrityskauppa ei kasvanut toivotulla tavalla, keittiöiden puolella oli haasteena tehdä kalliista lappilaisista raaka-aineista oman rahan käyttäjille sopivan hintaista ruokaa. Sopivan hintaista ruokaa siinä mielessä, että kauppojen muovipusseja ei kiikutettaisi hotellihuoneisiin.

Me onnistuttiin tavoitteessa pirun hyvin. Saatiin esimerkiksi lapsiperheitä hotelleiden ravintoloihin. Ja tämä siksi, että mahdollisimman moni aloittaisi lomansa hotellin ravintolasta ja olisi valintaansa tyytyväinen.

Henkilökunta oli keittiöissä pääsääntöisesti hyvää mutta ainahan tuohon määrään muutama Spede mahtuu. Paikalliset keittäjät olivat ja ovat meille se tärkein lenkki. Kiitos henkilökunnalle taas yhdestä vietetystä kaudesta.

Toukokuun resepti on 29.8.2009 Oloksen suurkapitulin Grand Dinnerin toinen alkuruoka.

Kuningasrapukeitto ja kuningasrapu-fenkolisalaatti

  • 4 annosta
  • 3 kuningasrapu jalkaa (raaka)
  • vettä ja vähän suolaa
  • 4 rkl tomaattipyreetä
  • 1 valkosipuli (solo)
  • 1 keltasipuli
  • 100 g kuorittua palsternakkaa
  • 100 g kuorittua juuriselleriä
  • 100 g varsiselleriä
  • 100 g porkkanaa
  • 20 g voita
  • 1 l täysmaitoa
  • ½ l kuohukermaa
  • laakerinlehti, mauste- ja valkopippureita
  • suolaa, appelsiini- ja tomaattimehua
  • valkoviiniä ja konjakkia
  1. Laita kuningasrapun jalat kiehuvaan, miedosti suolattuun veteen. Keitä 12 minuuttia ja jäähdytä jäävedessä. Puhdista ja ota talteen ravunlihat.
  2. Laita kuoret kattilaan ja lisää kylmää vettä, kunnes ne peittyvät. Kuumenna hiljalleen ja anna kiehahtaa.
  3. Jäähdytä liemi kuorineen ja siivilöi.
  4. Kuullota juureskuutiot ja lisää tomaattipyree joukkoon. Lisää mausteet, mehut, alkoholit ja rapuliemi. Keitä kokoon, kunnes jäljellä on noin kolmasosa liemestä. Siivilöi toiseen kattilaan.
  5. Lisää maito ja kerma. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Lisää juuri ennen tarjoilua joukkoon voinokareita.

Kuningasrapu-fenkolisalaatti:

  • 100 g kuningasravun lihaa
  • 100 g fenkolia
  • 1 pieni punasipuli
  • 20 g ruohosipulia
  • ½ valkosipulia (solo)
  • 50 g purjosipulia
  • oliiviöljyä, suolaa ja valkopippuria
  • tabascoa ja sitruunamehua
  1. Revi kuningasravunliha ja ryöppää suikaloitu fenkoli. Hienonna sipulit.
  2. Sekoita salaattiaineet ja anna maustua noin tunnin ajan kylmiössä.
  3. Annostele salaatti syville lautasille ja kaada keitto sen ympärille kuvan mukaisesti.

Lapin keittiöistä

Vettä on virrannut Kemijoessa jonkin verran siitä, kun marraskuussa 1997 astelin Sky Hotellin keittiöön Ounasvaaralla eka kerran. Työkavereita on sen koommin vaihtunut pari Kutilan liikenteen bussillista ja muutamat macin veitsetkin on tainneet hävitä...

Lue lisää

Television tähtikokki

Tero Mäntykangas on myös yksi MTV3:n Huomenta Suomen Makuja-kokeista. Tutustu lähiruuan väsymättömään puolestapuhujaan ja herkullisiin vinkkeihin oheisten videoleikkeiden avulla.

Riimihirveä, piparjuurella maustettuja punajuuria ja lakka-sipulihilloketta

Hirvi-Wallenberg, puikulamuusia ja paistettuja kanttarelleja

Fish & chips ahvenesta ja lapinpuikulasta 

Korvasieni-nokkosperunasalaatti

Karatemunat Angry Birds -tyyliin

Ohrake matsutake-sienistä 

Tomaattinen porojauhelihakeitto

Eemeli Väyrysen lohikeitto

Reseptipankki täynnä makuja

Kiinnostaako ruuanlaitto? Teron reseptipankista löydät suussa sulavia ohjeita mahtaviin makuihin. Yllätä vaikka vieraat loihtimalla heille maukas ateria tähtikokkimme resepteillä.

Avaa reseptipankki!