20.6 Napariirin kuhan jäljillä

Blogin etusivulle

Hyvänä puhe, show ja erämiehenäkin tunnettu Sirkkalan Jukka pyysi tutustumaan kalastukseen Miekojärvelle. Sky:n henkilökunnan kans lähettiin tämän kesän ensimmäisenä ja tähän mennessä viimeisenä aurinkoisena ja kuumana päivänä Sirkkakosken kalasatamaan. Thyi ahti suo antejaan.


Maailman yksi pohjoisimmista kuhajärvistä löytyy Pellon Miekojärveltä. Sky Ounasvaaran kesän myydyimmän kala-annoksen raaka-aineet tulee Jukan verkoista. Miekojärven halkaisee napapiirin raja ja näin annos sai nimekseen Napapiirin Kuhaa.  

Miekojärvessä on 16 eri kalalajia ja 16 saarta jos tarvii pientä nippelitietoa. Pääasiassa ahventa, haukea , muikkua, kuhaa ja madetta. Näitä saadaan Rovaniemeläisille herkkusuille muutamista kaupoista ja Ounasvaaran huipulta.

Jukka, isä Erkin johdolla oli edellisenä päivänä laskenu verkot vesille. Veneet lastattiin miehillä, naisilla, pikkusuolasilla ja ei muuta kuin aurinkoiselle järvelle. Jatoja oli alun ½ kilometriä. Verkoista nousi haukea, madella, kuhaa ja ahvenia.  

Pitää aina nostaa hattua näille duudsoneille. Jos kalaa ei tule niin ei kait siinä muuta auta todeta kun olipa paska reissu mutta tulipahan tehtyä. Elinkeino toki on kiinni tässä ja mutta elämäntapana, hienona työnä ja niin sanotusti rakkaudesta lajiin. Arvostan!

Ajeltiin nokipannukahveille saareen jossa Erkki kerto tarkemmin kalastuksesta ja ” ottipaikoista” Hyvä kahavit juotiin, kuunneltiin kala valheet joita Miekojärvellä ei kuulemma tarvi kertoa koska kaikki on totta. Jep jep.

Jonssoni hyrskyttään ja kohti kalasatamaa. Maisteltiin kivihaukea, savulahnaa ja kuhan Q-rasvaa joka oli aika jäätävä löydös ja parasta Omega rasvaa! 

Kiva päivä. Saatiin paljon tietoa Miekojärvestä ja kalastuksesta! Kuha on kala, kuha on kala…By the way, kalaa tuli niin palijon että oli pakko tehä kaks kasaa ko ei mahtunu yhteen kasaan :)

Hyvää kesää,
Tero Mäntykangas 

Miekojärvi

Koordinaatit

66°36′N, 24°22′E

Sijainti

Ylitornio, Pello

Pinta-ala

53.3 km²

Pinnankorkeus

76.9 m

Rantaviiva

107 km

Suurin syvyys

22.85 m

Keskisyvyys

6.54 m

Tilavuus

0,35 km³

Laskujoki Tengeliönjoki

Lapin keittiöistä

Vettä on virrannut Kemijoessa jonkin verran siitä, kun marraskuussa 1997 astelin Sky Hotellin keittiöön Ounasvaaralla eka kerran. Työkavereita on sen koommin vaihtunut pari Kutilan liikenteen bussillista ja muutamat macin veitsetkin on tainneet hävitä.

Asiakkaamme harvoin tietävät, miksi Lapin herkut meidän paikoissa maistuvat niin mahtavalle. Valmiiden annosten takana on melkoinen ympärivuotinen urakka, josta tämä blogikin antaa vähän makua.

Siksi aion kertoa siitä, mitä akselilla Rovaniemi-Kilpisjärvi on meneillään, mutta myös ruokamatkoista ja muista vaikutteista. Niitä ilman Lapin lomilla syötäisiin pitsaa, pottua ja lohta ja piste.

Näillä sivuilla sinä saat vihdoin käyttöösi valikoiman kiitettyjä, vähän erilaisia reseptejä (Vaikka ainahan kavereita on autettu ja ohjeita raotettu niille, jotka ovat hoksineet pyytää..).

Kenties mukaan eksyy pari mehevää Lapin juttuakin.

Tervetuloa mukaan!

Varaa lomasi lappiin

Lapin keittiöistä

Vettä on virrannut Kemijoessa jonkin verran siitä, kun marraskuussa 1997 astelin Sky Hotellin keittiöön Ounasvaaralla eka kerran. Työkavereita on sen koommin vaihtunut pari Kutilan liikenteen bussillista ja muutamat macin veitsetkin on tainneet hävitä...

Lue lisää

Television tähtikokki

Tero Mäntykangas on myös yksi MTV3:n Huomenta Suomen Makuja-kokeista. Tutustu lähiruuan väsymättömään puolestapuhujaan ja herkullisiin vinkkeihin oheisten videoleikkeiden avulla.

Riimihirveä, piparjuurella maustettuja punajuuria ja lakka-sipulihilloketta

Hirvi-Wallenberg, puikulamuusia ja paistettuja kanttarelleja

Fish & chips ahvenesta ja lapinpuikulasta 

Korvasieni-nokkosperunasalaatti

Karatemunat Angry Birds -tyyliin

Ohrake matsutake-sienistä 

Tomaattinen porojauhelihakeitto

Eemeli Väyrysen lohikeitto

Reseptipankki täynnä makuja

Kiinnostaako ruuanlaitto? Teron reseptipankista löydät suussa sulavia ohjeita mahtaviin makuihin. Yllätä vaikka vieraat loihtimalla heille maukas ateria tähtikokkimme resepteillä.

Avaa reseptipankki!

Olemme uudistaneet Lappi Klubilaisten etuja! Jäsenenä olet nyt entistä etuoikeutetumpi myös ruokaillessasi ravintoloissamme! Tutustu uusimpiin etuihin ja liity!